Varoitus: seuraava päivitys sisältää juonipaljastuksia. Katselen tässä Kaisin kanssa noin kymmenettä kertaa Frozen-elokuvaa. Ja kyllä minun pienen tyttären isänä ja kasvatustietelijänä täytyy kauhistella tätä musikaalielokuvaa.
Elokuvassa on siis kaksi (ehkä 3- ja 5-vuotiaat) prinsessaa, joista toinen on saanut synnynnäisen luomenluonnin kyvyn, ja kun hänelle sattuu leikkiessä pieni vahinko, heidän pitää mennä kivipeikkojen luo hakemaan apua nuoremman siskon sulattamiseen. No, siellä kuningasparille opastetaan, että vanhempaa siskoa pitää tukea hänen opetellessaan hallitsemaan voimiaan ja että pelko on kaikkein pahinta. Kuningasperhe palaa linnaan, ja kuningaspari sulkee kaikki yhteydet ulkomaailmaan, ja eristää sisarukset paitsi muista ihmisistä myös toisistaan.
Ja sitten kymmenkunta vuotta myöhemmin tämä kuningaspari menee ja äkisti kuolee. Sisarukset jäävät keskenään, mutta vanhempi sisar, jota on koko ajan opetettu eristäytymään ja eristämään myös sisartaan, jatkaa samaa toimintaperiaatetta. Ja sitten kun vanhempi sisaruksista tulee täysi-ikäiseksi ja tulee kruunajaisten aika, on jotenkin hämmästyttävää, ettei eristyksissä ja pelossa kasvaneet sisarukset oikein pärjää ulkopuolisen maailman kanssa.
Ihan lopuksi paljastuu, että pelkoa olisi voinut helpottaa ehdottomalla rakkaudella ja ymmärtämisellä.
Ohje isille: tyttäriä tulee rakastaa ja tukea itse selviämään maailmassa. Rakastetuista lapsista kasvaa rakastavia aikuisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti