Ajattelin aloittaa uudestaan harrastukseni, jota en ole hetkeen aikaan keksinyt toteuttaa. Nimittäin noin vuosikymmen sitten kirjoitin aktiivisesti kasvatus- ja koulupoliittisia kannanottoja, silloin olin innokas ja nuori maisteri, jolla oli paljon ideoita suomalaisen koulutusjärjestelmän pelastamiseksi, ja ennen kaikkea aikaa kirjoittaa niitä. Kaikki se tyssäsi kahteen asiaan, ensiksi käyttämäni alustan muuttumiseen ja suuren osan tuotannostani häviämisestä bittiavaruuteen ja toiseksi yhden kustantajan päätökseen hylätä käsikirjoitukseni julkaisemisen. Todella helppoa oli siis nuoren idealismin vaientaminen! Ja kun aikaa entisestä kirjoitusharrastuksesta jäi, sille löytyi ottajia...
Sittemmin nuoripedagogi löysi puolison ja perusti perheen ja osti oman kodin... Nuori pedagogi muuttui ihan huomaamatta varhaiskeski-ikäiseksi pedagogiksi, ja toisaalta pedagogi ajautui koulumaailmasta järjestöhommiin, RAY-nettovoittajaksi. Mutta yllättävästi, kun koulua katsoo yli kolmekymppisen ihmisen järjellä vähän viistosta, vanhempana, yhteistyökumppanina, keskustelijana ja taustavaikuttajana, näkee asioita toisin ja toivoisi jonkun muunkin näkevän.
Ehkä loppujen lopuksi kyse on ollut siitä, että olen ajatellut, ettei maailmaa paljonkaan hetkauta, vaikka minä olisin mitä mieltä vain. Mutta toisaalta nyt lähestyvät USA:n presidentin vaalit osoittavat todeksi Edmund Burken sanat: ”Jotta paha voittaisi, hyvien ihmisten ei tarvitse tehdä mitään.”
Jos nyt siis kuitenkin tekisin jotakin, niin voisin sitten ainakin itsekseni myhäillä, että mitäs minä sanoin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti