Miten meni? Mitäs sitte?

Millaisia tunnelmia kokeesta jäi?

Millaisia odotuksia mahdolliseen kakkosvaiheeseen? 

Yleiskeskustelu VAKAVA 2017 -aineistosta

Tämän vuoden VAKAVAssa on artikkeleja tiedonhausta internetissä, erityispedagogiikasta, sosiologiaa, psykoanalyysiä ja politiikan diskurssia... Varmasti mielenkiintoisia ja haastavia artikkeleja. Toteamus otsikkojen luvun jälkeen.
 

Matti Meriläinen, Helena Puhakka ja Hanna-Maija Sinkkonen
Tiedon löytäminen Internetistä ja sen ymmärtäminen osana nuorten ammatinvalintaa koskevaa päätöksentekoa . . . . . . . . . . . . . . 15

Mari-Pauliina Vainikainen, Ninja Hienonen, Pirjo Lindfors, Arja Rimpelä, Mikko Asikainen, Risto Hotulainen ja Jarkko Hautamäki
Oppimistuloksia ennustavat tekijät Helsingin metropolialueen yläkouluissa . . . . . . . . . . . . . 39

Pekka Mertala
Kolmas tila suhteisuuden näyttämönä – mediaviitteet ja läheisten nimet yhteisöllisyyden osoittajina esiopetusikäisten lasten luovassa kirjoittamisessa . . . . . . . . . . . . . . . . 69

Valentina Kieseppä
Autistisen kognition erityispiirteet ja taustamekanismit . . . . . . . . . . . 95

Antti Saari
Tuskallista tietää: Psykoanalyyttinen teoria ja traumaattisen tiedon oppiminen . . . . . . . . . . . . . 119

Alina Kuusisto
Valkoisen kaupungin punainen korkeakoulu: Joensuun korkeakoulun politisoitumiskeskustelun diskurssit vuosina 1969–1975 . . . . . . . . . . 145

Tiedon löytäminen Internetistä ja sen ymmärtäminen osana nuorten ammatinvalintaa koskevaa päätöksentekoa. Matti Meriläinen, Helena Puhakka ja Hanna-Maija Sinkkonen

Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Oppimistuloksia ennustavat tekijät Helsingin metropolialueen yläkouluissa. Mari-Pauliina Vainikainen, Ninja Hienonen, Pirjo Lindfors, Arja Rimpelä, Mikko Asikainen, Risto Hotulainen ja Jarkko Hautamäki

Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Kolmas tila suhteisuuden näyttämönä – mediaviitteet ja läheisten nimet yhteisöllisyyden osoittajina esiopetusikäisten lasten luovassa kirjoittamisessa. Pekka Mertala

Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Autistisen kognition erityispiirteet ja taustamekanismit. Valentina Kieseppä

Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Tuskallista tietää: Psykoanalyyttinen teoria ja traumaattisen tiedon oppiminen. Antti Saari

Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Valkoisen kaupungin punainen korkeakoulu: Joensuun korkeakoulun politisoitumiskeskustelun diskurssit vuosina 1969–1975. Alina Kuusisto

Keskustelua ja kysymyksiä tähän artikkeliin liittyen.

Uusi Vakava kevät lähestyy

Nyt on tasan kuukausi aikaa uuden Vakava-aineiston julkaisemiseen.
Alkaako olla vakavat tunnelmat?

Nelivuotiaana elämä on parhaimmillaan

Lasten ja nuorten kasvatustyössä on se hieno ominaisuus, että saa kurkistaa nuorempien ihmisten maailmaan ja hetkittäin ehkä nähdä maailmaa nuorempien silmin.

Nelivuotiaana ihmisen elämä on ehkä parhaimmillaan: Ymmärtää maailmasta todella paljon ilman, että tarvitsee kokea suurta huolta tai syyllisyyttää. Osaa todella paljon asioita ilman, että kukaan edellyttää sitä tai odottaa täydellistä suoritusta. Tietää kaikesta tärkeästä kaiken tai keksii, jos ei tiedä. Ylettyy lähes kaikkialle tai ainakin osaa apuvälineillä sinne kiivetä. Maailmassa on paljon tutkittavia asioita, eikä niitä kuitenkaan ole pakko ottaa huomioon. Ei tarvitse huolehtia terveydestä, rahasta, ruuasta, asunnosta...

Kuitenkaan kaikilla lapsilla ei maailmassa tai edes Suomessa ole mahdollisuutta täysin nauttia nelivuotisuudesta, vaan sitä häiritsevät aikuisten aikaan saamat ongelmat.

Hyvää yötä ja kauniita unia.

Vuosi vaihtui juhlavuodeksi 2017!

Joulunaikaan olen käynyt teatterissa ja elokuvissa. Lisäksi olen kotisohvalla katsellut elokuvia ja sarjoja, joita on jäänyt tallenteisiin katsomatta. Teatteriesitykset ovat molemmat olleet vahvasti musiikkiin nojaavia laulunäytelmiä. Ensimmäinen oli Karvian tiernaukkojen Tiernapoikaesitys ja toinen Porin teatterin Piaf, joka kertoi laulujen lomassa ”Pariisin varpusen” tarinan. Elokuvissa näin elokuvan Passangers, ja kotisohvalla katsotuista suurimman vaikutuksen teki Uhma. Ja tulihan pariinkin kertaan katsottua Illallinen yhdelle. Nyt tästä eteenpäin seuraa vähän analyysiä, joka saattaa sisältää juonipaljastuksia ja lisäksi muistelen hiukan viime vuoden aikaisia kulttuurielämyksiä.

***

Tiernapojat on perinteikäs ensimmäisen joulun kuvaus, joka etenee neljän hahmon vuoro- ja kuorolauluna. Minun ja myös tyttäreni suosikkihahmo on ollut Muriaanien kuningas – osittain ehkä siksi, että tiernaukoissa sitä roolia on esittänyt isäni. Tummaihoinen kuningas joutuu kumartamaan valkoista kuningasta. Paha kuningas Herodes myös tapattaa kaikki alle kaksivuotiaat poikalapset: hän oli ilmeisesti todellisuudessakin vainoharhainen psykopaatti.

Itämaisista kuninkaista puhutaan yleisesti tietäjinä tai viisaina miehinä, jotka löysivät uuden syntyneen kuninkaan tähteä seuraamalla. Sittemmin itämaisen viisauden arvostus on vaihdellut ääripäästä toiseen. No, silloin Euraasia oli levotonta aluetta, ja Joosefin perhe lähti pakolaisiksi Pohjois-Afrikkaan. Sittemmin tilanne on siltäkin osin vaihtunut.

Pakolainen on ihminen – siis ihminen, ”jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja on kykenemätön tai sellaisen pelon johdosta haluton turvautumaan sanotun maan suojaan; tai joka olematta minkään maan kansalainen oleskelee entisen pysyvän asuinmaansa ulkopuolella ja edellä mainittujen seikkojen tähden on kykenemätön tai sanotun pelon vuoksi haluton palaamaan sinne, ” sanoo YK:n pakolaissopimus.

Pakolaiset ovat ihmisiä, joita useimmat sanovat haluavansa auttaa. Ennen kuin tilanne kriisimaassa kärjistyy, ollaan sitä mieltä, että nyt on tärkeintä hoitaa oman maan kansalaisia eikä lähettää rahaa ulkomaille. Sitten, kun kaukana meistä on kriisi, joka heijastuu lähialueille esimerkiksi pakolaistulvana, ollaan sitä mieltä, että olisi pitänyt auttaa ennen kuin kriisi kärjistyi pakolaistulvaksi. Ja sitten kun ne pakolaiset koputtavat meidän ovellemme, olemme sitä mieltä, että kyllä jonkun muun olisi pitänyt auttaa jo monta sataa tai tuhatta kilometriä sitten. Pakolaiset ovat ihmisiä, joita useimmat sanovat haluavansa auttaa mutta joita oikeastaan kukaan ei haluaisi auttaa juuri nyt juuri tässä. Mutta ennen kaikkea pakolainen on kuitenkin ihminen.

Viime vuonna luin kirjan, joka kertoi Iranin viimeisestä shaahista Mohammad Reza Pahlavista, joka vallankaappauksen jälkeen lähti pakolaisena kiertämään maailmaa ja kyselemään, kuka huolisi hänet omaan maahansa. Eikä kyse ollut siitä, etteikö olisi ollut rahaa, vaan politiikasta, jonka pelinappulana lopulta oli ihminen.

Tämän joulunajan suurimpia elokuvaelämyksiä oli Uhma tosipohjainen elokuva Bielskin-veljesten taistelusta natseja vastaan Itä-Puolassa nyttemmin Valko-Venäjän alueella. Veljekset lähtevät ensin omalla porukalla vainoja pakoon metsään, ja rakentavat sinne leirin. Pelko on sikäli aiheellinen, että pojat ovat juutalaisia ja heidän vanhempansa on murhattu. Salaa he käyvät lähikylistä pyytämässä tai ostamassa - joskus varastamassa - ruokaa. Hiljalleen heidän joukkoonsa alkaa liittyä muitakin. Veljekset käyvät keskenään painia siitä, ketä he voivat auttaa ja ketä eivät. Onhan se nyt paljon helpompi piileskellä neljän miehen porukalla kuin isona joukkona. Jos pitää paeta, joukko ei pääse pakoon samaa tahtia. Joukon ruokkiminen vaatii paljon enemmän kuin muutaman suun ruokkiminen. Miksi pitäisi auttaa toisia, kun itselläkään ei ole kovin hyvin? Mutta lopulta veljekset päätyvät siihen, että kaikkia pitää auttaa. Bielskin veljekset tulevat pelastaneeksi yli tuhat juutalaista natsien vainoilta, siis saman verran kuin Oscar Schindler, joka sai toiminnallaan pikkuisen enemmän näkyvyyttä, mutta tästä eteenpäin ainakin minä muistan molemmat.

***

Porin teatterissa kävimme rouvani ja kälyni kanssa katsomassa Piafin toiseksi viimeisen esityksen. Esitys on hyvin yksinkertainen: tarinassa on kertoja, joka esittää myös kaikki miesroolit, lisäksi on pieni ranskalaistyyppinen yhtye ja tietysti itse Piaf, jota esittää Maarit Lehtonen. Bändi soittaa hyvin, ja Ilkka Aro on lämminhenkinen kertoja, mutta silti esitys perustuu ihan täysin Lehtosen erittäin uskottavaan, jopa autenteettiseen henkilökuvaan. Hän sai esityksen lopuksi seisoviltaan osoitetut aplodit.

Ihan elokuvissa kävimme poikani ja kälyni kanssa katsomassa elokuvan Passangers. Se on filmi, joka kertoo maapallolta uutta asuinplaneetta perustamaan lähtevästä joukosta. Kaikki matkustajat on jäädytetty matkan ajaksi, mutta jokin menee vikaan ja yksi heistä herää matkan aikana. Matka-aikaa olisi kuitenkin vielä reipas 90 vuotta jäljellä.

Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Mielenterveys kärsii, jos ei ole terveitä ihmiskontakteja. Elokuva asettaa kysymyksen, kuinka paljon omilla ongelmilla voi muita rasittaa. Toisaalta ei haluaisi rasittaa toisia, mutta toisaalta ongelmat pahenevat, jos ei pyydä apua.

Passangers elokuva vei suoraan muistot viime vuonna nähtyyn Nooa-elokuvaan, joka kertoo siis Nooasta, joka arkilla lähtee perustamaan uutta sivilisaatiosta – tosin samalla planeetalla. Nooa painii ihan samojen kysymysten kanssa kuin kaikki muutkin pakevat.

***

Moneen kertaan nähty illallinen yhdelle on vähän niinkuin linnanjuhlat: on mukava katsoa, kun samat ihmiset pönöttävät ruudussa koko ajan, toinen paikallaan, toinen kävelee. Onhan se näyttelijätyön mestariteos. Siinäkin on kyse yksinäisyydestä, yksin jäämisestä ja siitä, että me tarvitsemme toisiamme - hamaan loppuun asti.

***

Minä olin tietysti tippa linssissä ihan kaikissa.

Nyt elämme odotettua itsenäisyytemme juhlavuotta 2017. Suomi täyttää meidän elinaikanamme vain kerran pyöreitä satoja. Tämän vuoden teema on YHDESSÄ. Suomalaisessa kulttuurissa on vahva itse pärjäämisen eetos – ei tartte auttaa! Toisaalta suomalaiset ovat todella avuliaita ihmisiä, jos suomalaiselta pyytää apua, sitä kyllä saa.

Summa summarum

Ehkä tästä kaikesta voimme oppia, että ihmiset tarvitsevat toisiaan. Yksin ei ole hyvä olla. Toiset tarvitsevat juuri nyt apua enemmän kuin toiset. Me auttajat emme voi etukäteen valita, kuka apua juuri nyt tarvitsisi, mutta toisaalta varmasti tiedämme, kuka sitä tarvitsisi. Ihan toinen asia on, pyytääkö hän apua ja ottaako hän sitä vastaan. Apu on ennen kaikkea sitä, että olemme toinen toisillemme ihmisiä, kyse ei välttämättä ole niinkään paljon rahasta kuin asenteesta, olkapäästä ja korvasta.

Juhlavuonna 2017 auttakaamme hiukan niitä, jotka apua tarvitsevat, ja pyytäkäämme apua ja ottakaamme sitä vastaan, kuten Pave Maijanen laulaa:

”Sillä jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.

Tajuu myös antaa.”