Minulla on henkilökohtaista kokemusta siitä, millaiset soveltuvuuskokeet olivat Helsingin OKL:een vuonna 2001 ja 2002 kauan ennen VAKAVA-koetta. Empiiriset kokemukset siis ovat todella vanhentuneet...
Kuitenkin, kommentoin mielelläni, jos tulee kysyttävää. Ja voin kertoa muisteloita vanhoista ja ei-vakavista ajoista... ;)
Jossakin yksiköissä on esimerkiksi annettu artikkeleita, joiden pohjalta on haastattelu. Tämän blogin kautta on mahdollisuus peilata ajatuksiaan toisten kanssa.
Klassikkokysymyksiä:
-Miksi sinusta tulisi hyvä opettaja?
-Mitkä olisivat vahvuutesi ja heikkoutesi opettajana?
-Miten kehittäisit suomalaista koulujärjestelmää?
-Mitä teet, jos et pääse tänä vuonna opiskelemaan opettajaksi?
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jos hakee sekä luokanopettajaksi että lastentarhanopettajaksi niin eihän sitä kannata sanoa, näkevätkö saman yliopiston haastattelijat, että on haettu molempiin?
VastaaPoistaSanoisin, että valehtelu ei kannata.
PoistaMonet tekevät niin. Se, että haluaa laajentaa opettajapätevyyttää, on käsittääkseni nykyään vain meriittiä. Itselläni on aineenopettajan kaksoispätevyys. Aineenopettajana olen siis toteuttanutkin kolmasosan työurastani opettajana.
PoistaMielestäni "heikkouteni" on, että suuressa porukassa siirryn helposti kuuntelijan rooliin ja vaikutan ujolta. Kuitenkin muuten pidän itseäni ihan reippaana tyyppinä, ja osallistun keskusteluun joskin vain vähemmän sanallisesti. Miten tällainen kannattaa tuoda haastattelussa ilmi heikkouksia kysyttäessä, vai kannattaako jättää kokonaan sanomatta?
VastaaPoistaIhan mielenkiinnosta, mitä pikkupedagogi vastaisi kysymykseen heikkouksistaan opena? :)
Voit kääntää vahvuudeksi sen, että olet hyvä kuuntelija. Ja sitten voi haasteena pitää johtajan roolin ottamista.
Poista"Mitä pikkupedagogi vastaisi kysymykseen heikkouksistaan opena?"
Poista-Vanhempien opettajakollegoiden kunnioitus oman itsetunnon kustannuksella.
-Häiriötä tuottavien oppilaiden motivoiminen yhteiseen tekemiseen.
-Maantiedossa ja biologiassa substanssiosaaminen voisi olla vahvempaa.
-Liiallinen sietokyky.
-Ongelmien henkilökohtaistaminen.
Vahvuuksia opettajana?
Poista-Innovatiivisuus
-Sitoutumattomuus kirjoihin.
-Juridiikkaosaaminen
-Verkkopedagogiikka
-Didaktiikka
-Kasvatushistoria
-Substanssiosaaminen:
matematiikka, musiikki, äidinkieli, fysiikka, kemia,
askartelu, kuvataide, tietotekniikka...
-tutkimuksellisuus
-julkaisupedagogiikka
"Miten kehittäisit suomalaista koulujärjestelmää?"
VastaaPoistaJotenkin ylläoleva kysymys on itselleni hankala. Olisiko mitään esimerkkejä tai jotain apua millä lähteä pohtimaan tätä?
Itse
Poista-vähentäisin ja lieventäisin oppiainerajoja.
-lisäisin valinnaisuutta
-tarvittaisiin enemmän aikaa, jolloin voi kuunnella oppilaita ja keskustella yleisesti ilman oppiainevelvoitteita
-hyvänosaamisen kuvaukset minimiin...
Esimerkkisi ovat oivallisia ja niiden avulla on hyvä miettiä omia kehittämisideoita. Kiitos!
PoistaOlisiko pikkupedagogilla jotain viime hetken vinkkiä luokanopettajaksi himoitsevalle, mutta pääsykokeissa jäätyvälle hakijalle? Olen nyt ehtinyt jo mokata yhdet soveltuvuuskokeet, vaikka olin rennolla ja positiivisella mielellä vielä hetki ennen haastattelun alkua. Itse haastattelutilanteessa taas muutun toisenlaiseksi, jäykäksi ja totiseksi. En myöskään saa mitään järkevää sanottua, vaan selitän jotain turhaa.
VastaaPoistaAivan pian on toiset soveltuvuuskokeet, enkä tahtoisi mokata niitäkin. Tahdon alalle palavasti, eikä uusi välivuosikaan houkuttele.. Lyhyesti siis: miten onnistua haastattelussa?
Kuinkahan mahtoi olla, ehtisikö tämä vielä vastaukseksi vai joko koe ehti olla...
PoistaEi mitään viisasten kiveä. Haastattelutilannetta voi treenata jonkun tuttavan kanssa.